Moni meistä tuntee sen oudon ristiriidan: olet nukkunut kahdeksan tuntia, herännyt ilman keskeytyksiä ja silti keho tuntuu raskaalta, mieli tahmealta ja koko päivä kuluu kuin sumussa. Siinä hetkessä herää kysymys – mistä tämä uupumus oikein tulee, jos kerran nukuin hyvin?
Usein väsymystä pidetään yksioikoisesti merkkinä univajeesta. Kyllä, riittävä ja laadukas uni on ehdoton osa hyvinvointia, mutta se ei yksin riitä. Ihminen voi olla väsynyt ilman että on varsinaisesti unessa mitään vikaa. Väsymys voi olla kehollista, psyykkistä, emotionaalista, sosiaalista – tai kaikkea tätä yhtä aikaa. Ja juuri siksi sen ymmärtäminen vaatii hieman syvempää pysähtymistä.
Keho voi olla levossa, mutta hermosto ei
Nykyaika vaatii meiltä jatkuvaa saavutettavuutta, reagointia ja tehokkuutta. Työpäivä ei välttämättä pääty siihen, kun suljet koneen – ajatusrakenne jatkaa vielä pitkään kierroksilla. Vaikka keho makaa sängyssä, mieli saattaa edelleen käydä läpi päivän tapahtumia, tulevia tehtäviä tai menneitä virheitä. Hermosto ei ole silloin palauttavassa tilassa, vaikka uni itsessään olisi teknisesti katsoen ”riittävä”.
Ihminen voi uupua ilman että hän on edes tiedostanut stressaavansa. Tämä on ehkä väsymyksen hämmentävin muoto – näkymätön, mutta kaiken läpäisevä. Usein sen tunnistaa vasta silloin, kun keho alkaa oireilla tai mieli pysähtyy kokonaan.
Väsymys voi olla tunteiden painoa
Tunnekuorma on näkymätön reppu, jota kannamme selässämme pitkin päivää – joskus jopa vuosia. Suru, epävarmuus, riittämättömyyden tunne tai yksinäisyys voivat kulkea mukana, vaikka elämä ulkoisesti näyttäisi olevan kunnossa. Kun emme pysähdy kohtaamaan näitä tunteita, ne alkavat hiljalleen vuotaa fyysiseksi väsymykseksi.
Tunneperäinen väsymys ei lähde nukkumalla – se vaatii hyväksyntää, tunnetilojen tiedostamista ja joskus myös rehellistä surutyötä. On raskasta esittää jaksavaa, kun sisin pyytää hiljaisuutta ja tilaa tuntea. Silti juuri tuo hiljaisuus voi olla ensimmäinen askel todelliseen palautumiseen.
Sosiaalinen ylikuormitus ja alikuormitus
Ympärillämme olevat ihmiset vaikuttavat hyvinvointiimme enemmän kuin usein huomaamme. Liiallinen sosiaalisuus, jatkuva vuorovaikutus tai tarve pitää kulissit yllä voivat väsyttää ihmisen, joka kaipaisi enemmän tilaa itselleen. Toisaalta yksinäisyys ja sosiaalisen tuen puute voivat tehdä olon uupuneeksi, vaikka kalenteri olisi tyhjä ja aikataulut väljät.
Väsymys voi siis kertoa tarpeesta – joko vetäytyä tai tulla nähdyksi. Ei ole yhtä oikeaa määrää ihmiskontakteja, mutta jokaisella meistä on sisäinen mittari, joka kertoo, milloin sosiaalinen todellisuus ei ole tasapainossa.
Aistit tukossa, mieli ylivirittynyt
Maailma ympärillämme ei ole hiljainen. Se vilkkuu, piippaa, vaatii huomiota ja puskee sisältöä. Ruutuajasta on tullut itsestäänselvyys, mutta aivot eivät ole sopeutuneet jatkuvaan ärsyketulvaan. Ne kyllä käsittelevät sen – mutta väsyvät. Ja lopulta, kun kaikki hetket täyttyvät virikkeistä, ei jää enää tilaa palautumiselle.
Aistiärsykkeiden aiheuttama väsymys on petollinen, sillä se naamioituu usein levottomuudeksi tai tylsistymiseksi. Harva osaa yhdistää sen oikeaan uupumuksen tunteeseen. Silti yksi hiljainen päivä ilman näyttöjä voi tehdä ihmeitä – ei siksi, että se ”rauhoittaa”, vaan siksi, että se antaa mielen vihdoin laskeutua.
Väsymys voi olla viesti suunnan tarpeesta
Joskus väsymys ei johdu unesta, vaan siitä, että elämme tavalla, joka ei tunnu omalta. Kun tekeminen ei tunnu merkitykselliseltä, tai kun omat arvot ja arki eivät kohtaa, mieli alkaa vastustaa. Tätä ei aina tunnisteta masennukseksi, mutta oireet voivat muistuttaa toisiaan: energian puute, aloitekyvyttömyys, sisäinen levottomuus.
On raskasta kulkea suuntaan, joka ei tunnu omalta. Vaikka kaikki olisi ulkoisesti hyvin, sisällä voi kasvaa tunne siitä, ettei jaksa enää. Tämä ei ole heikkoutta, vaan ehkä yksi tärkeimmistä sisäisistä viesteistä: olet kaukana siitä, mikä oikeasti ravitsee sinua.
Entä jos väsymys onkin ystävä?
Sen sijaan että kysymme, miten väsymyksestä pääsee eroon, voisimme kysyä: mitä se yrittää kertoa? Ehkä väsymys ei ole ongelma, vaan merkki siitä, että jokin osa meissä tarvitsee huomiota. Ehkä se on kehon ja mielen tapa sanoa: pysähdy. Hengitä. Kuuntele.
Väsymys ei aina vaadi lisää unta. Joskus se vaatii enemmän totuutta, enemmän rauhaa, enemmän tilaa olla oma itsensä. Silloin vasta voi oikeasti levätä – ei vain kehossa, vaan myös sisimmässään.
Vastaa